Astrologian nousu, tuho ja paluu – Miten oppineiden järjestelmästä tuli ”huuhaata”?
Päivitetty: 6 päivää sitten
Kun nykyään puhutaan astrologiasta, monelle tulee ensimmäisenä mieleen horoskoopit.
Ravut ovat herkkiä.
Leijonat rakastavat huomiota.
Merkurius perääntyy – älä allekirjoita mitään. 😄
Astrologiaa on vuosisatojen aikana popularisoitu, viihteellistetty, demonisoitu ja mitätöity niin tehokkaasti, että aika harva oikeastaan tietää, mistä koko järjestelmä on tullut.
Enkä tiennyt minäkään astrologiaan aikanaan tutustuessani, kuinka kiinnostava sen historia oikeastaan on.
Sillä astrologia ei ole alun perin ollut viihdettä.
Se on ollut osa ihmiskunnan yritystä ymmärtää maailmankaikkeutta, aikaa, luontoa ja ihmisen paikkaa siinä.
Ja vielä kiinnostavampaa on tämä:
Astrologia oli vuosisatojen ajan osa eurooppalaista oppinutta kulttuuria.
Sitä opetettiin yliopistoissa. Sitä käytettiin lääketieteessä. Sitä harjoittivat matemaatikot ja luonnonfilosofit. Astrologeja työskenteli kuninkaiden ja ruhtinaiden hoveissa.
Sitten jossain vaiheessa tästä kaikesta tuli jotakin, jonka moderni ihminen yhdistää lähinnä naistenlehden takasivuun.
Aikamoinen matka.
Kun aloin tutkia, mitä siinä välissä oikein tapahtui, löysin paljon kiinnostavamman historian kuin olin odottanut.
Kaikki alkaa taivaalle katsomisesta
Astrologian varhaisimmat juuret vievät Mesopotamiaan.
Muinaiset mesopotamialaiset tarkkailivat taivasta järjestelmällisesti, kirjasivat ylös taivaankappaleiden liikkeitä ja etsivät niiden sekä maanpäällisten tapahtumien välisiä yhteyksiä.
Heidän maailmankuvansa oli tietenkin hyvin erilainen kuin meidän nykyinen maailmankuvamme. Luonto nähtiin täynnä merkkejä, joita oikein tulkitsemalla ihminen saattoi saada tietoa tapahtumista ja jumalten tahdosta.
Babylonialaiset keräsivät vuosisatojen ajan poikkeuksellisen tarkkaa astronomista havaintoaineistoa. Samassa kulttuuripiirissä kehittyivät myös kaksitoistaosainen eläinrata ja ensimmäiset tunnetut henkilökohtaiset syntymähoroskoopit.
Tämä on ensimmäinen asia, jonka nykyisestä astrologiasta käsin helposti unohtaa:
astrologian ja astronomian historia oli pitkään yhteistä historiaa.
Ihminen ei ensin keksinyt astronomiaa ja lisännyt siihen myöhemmin astrologista höttöä.
Taivasta havainnoitiin, koska sillä ajateltiin olevan merkitystä.
Babyloniasta kohti syntymäkarttaa
Astrologia ei kuitenkaan syntynyt yhdessä paikassa valmiiksi järjestelmäksi, jota me nykyään käytämme.
Mesopotamialainen tähtitieto kulkeutui ja yhdistyi vuosisatojen aikana muihin traditioihin. Erityisen merkittävä vaihe tapahtui hellenistisessä maailmassa, jossa babylonialainen astronominen ja astrologinen perintö kohtasi kreikkalaista filosofiaa ja matematiikkaa sekä hellenistisen Egyptin kulttuurisen ympäristön.
Vähitellen kehittyi horoskooppinen astrologia: järjestelmä, jossa taivaan tilanne tiettynä hetkenä voitiin kuvata kartaksi ja tulkita suhteessa yksittäisen ihmisen elämään.
Tästä perinteestä polveutuu myös se syntymäkartta, jonka astrologi avaa tietokoneellaan vuonna 2026.
Tekniikka on muuttunut aika paljon.
Peruskysymys ei niinkään:
Voiko ihmisen syntymähetken taivas kertoa jotakin hänen elämästään?
Astrologia päätyy yliopistoon
Tämä oli itselleni yksi astrologian historian kiehtovimmista kohdista.
Keskiajan Euroopassa astrologia ei ollut yksinkertaisesti jokin kirkon vainoama salatiede.
Todellisuus oli paljon monimutkaisempi.
Astrologiaa opetettiin yliopistoissa.
Astrologia kuului myöhäiskeskiajan ja renessanssin aikana esimerkiksi Padovan ja Bolognan kaltaisten yliopistojen oppineeseen kulttuuriin. Sitä opiskeltiin matematiikan, luonnonfilosofian ja lääketieteen yhteydessä.
Astronomiaa ja astrologiaa ei myöskään erotettu toisistaan samalla tavalla kuin nykyään.
Ajatus siitä, että astrologia olisi aina ollut sivistyneen maailman ulkopuolista taikauskoa, ei siis vastaa sen historiallista asemaa.
Aikansa maailmankuvan sisällä se saattoi kuulua vakavasti otettavaan luonnon tutkimiseen.
Se ei tietenkään tarkoita, että keskiajan yliopistojen hyväksyntä todistaisi astrologian väitteet oikeiksi.
Mutta se muuttaa aika radikaalisti käsitystä siitä, mikä astrologian historiallinen asema oikeastaan oli.
Astrologia ja lääketiede
Vielä oudommaksi nykyihmisen näkökulmasta historia muuttuu, kun mennään lääketieteeseen.
Astrologiaa käytettiin lääketieteessä esimerkiksi sairauksien arvioinnissa, hoitojen ajoittamisessa ja ihmiskehon ymmärtämisessä. Taivaankappaleet, vuodenajat, elementit ja ihmisen keho kuuluivat samaan luonnonfilosofiseen kokonaisuuteen.
Tämä ei tietenkään ollut modernia lääketiedettä, eikä historiallisten käytäntöjen olemassaolo kerro niiden lääketieteellisestä toimivuudesta.
Mutta jälleen kerran se kertoo jotakin tärkeää astrologian asemasta:
astrologia ei ollut vain ennustamista. Se oli osa kokonaista kosmologista mallia siitä, miten luonto toimii.
Vielä 1500- ja 1600-lukujen vaihteen Padovassa astrologia, lääketiede, filosofia ja uskonto elivät samassa oppineessa maailmassa ja kävivät aktiivista keskustelua keskenään.
Mutta eikö kirkko kieltänyt astrologian?
Tässä kohtaa tarinaan tulee yksi lempiaiheistani: asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia kuin meille usein kerrotaan.
Kristillisen kirkon suhde astrologiaan oli ristiriitainen.
Kaikkea astrologiaa ei yksinkertaisesti kielletty.
Yksi keskeinen ongelma oli vapaa tahto.
Jos planeetat määräävät täysin sen, mitä ihminen tekee, kuinka ihminen voisi olla moraalisesti vastuussa teoistaan?
Ja jos ihmisen kohtalo olisi varmuudella luettavissa tähdistä, mikä olisi Jumalan ja jumalallisen kaitselmuksen asema tässä järjestelmässä?
Kristillisessä filosofiassa saatettiin hyväksyä ajatus taivaankappaleiden vaikutuksesta aineelliseen maailmaan, mutta ihmisen vapaan tahdon deterministinen alistaminen tähdille oli huomattavasti vaikeampi kysymys.
Yksi aika pysäyttävä esimerkki löytyy jo 1100-luvun Englannista.
Exeterin piispa Bartholomew (k. 1184) kirjoitti astrologiaa vastaan ja käsitteli sitä erityisen vakavana harhaopillisena uhkana. Kiinnostavaa on, että hänen huolensa kohdistui nimenomaan oppineiden harjoittamaan astrologiaan.
Tämä kertoo ainakin siitä, ettei astrologia ollut vain harmiton kansanomainen uskomus yhteiskunnan marginaalissa. Se oli riittävän vakavasti otettu oppijärjestelmä, että kirkollinen auktoriteetti katsoi tarpeelliseksi argumentoida sitä vastaan.
Myöhemminkin kirkollisissa rajoituksissa tehtiin eroja astrologian eri muotojen välillä. Erityisesti ihmisen vapaasta tahdosta riippuvien tekojen varmaan ennustamiseen kohdistui vastustusta.
Eli tarina “kirkko kielsi astrologian” on aivan liian yksinkertainen.
Mutta yhtä väärin olisi sanoa, ettei kirkollisilla instituutioilla ollut merkitystä astrologian aseman muuttumisessa.
Oli kieltoja, sensuuria ja itsesensuuria. Esimerkiksi vuosien 1586 ja 1631 paavilliset määräykset rajoittivat tietynlaista astrologista ennustamista.
Ja tästä aukeaa jo kokonaan toinen kysymys:
Miksi astrologia koettiin niin merkitykselliseksi, että sitä piti ylipäätään rajoittaa?
Astrologia oli myös politiikkaa
Sitten mukaan tulee kerros, joka tekee historiasta vielä kiinnostavamman:
valta.
Kuninkailla ja ruhtinailla oli astrologeja.
Astrologisia ennustuksia voitiin käyttää vallan oikeuttamiseen, poliittiseen vaikuttamiseen ja hallitsijoiden tulevaisuuden arvioimiseen.
Ja siinä vaiheessa astrologia saattoi muuttua poliittisesti arkaluontoiseksi.
Jos astrologi esimerkiksi ennustaa hallitsijan kuoleman, kyse ei enää olekaan vain filosofisesta kysymyksestä maailmankaikkeuden toiminnasta. Ennustuksella itsellään voi olla poliittisia seurauksia.
1600-luvun Ranskaa koskevassa historiantutkimuksessa astrologian marginalisoitumista onkin tarkasteltu myös hovikulttuurin, suojelusuhteiden ja politiikan kautta. Astrologi Jean-Baptiste Morinin ura on tästä erityisen kiinnostava esimerkki: hän toimi matematiikan professorina Collège Royalissa ja liikkui aikansa vaikutusvaltaisissa verkostoissa.
Tässä astrologian historiasta tulee minusta huomattavasti kiinnostavampi kuin yksinkertainen tarina tiede vastaan taikausko.
Astrologia liittyi myös kysymykseen siitä, kenellä oli oikeus tuottaa tietoa tulevaisuudesta – ja käyttää sitä vallan yhteydessä.
Miksi astrologia sitten katosi yliopistoista?
Tähän tekisi mieli antaa yksi dramaattinen vastaus.
Kirkko kielsi sen.
Tiede kumosi sen.
Valtaapitävät pelkäsivät sitä.
Mutta historiantutkimuksen perusteella mikään näistä yksin ei riitä.
Astrologian marginalisoituminen oli pitkä prosessi, joka kiihtyi erityisesti 1600- ja 1700-luvuilla.
Maailmankuva muuttui.
Luonnontieteet muuttuivat.
Käsitys siitä, mikä laskettiin hyväksyttäväksi tiedoksi, muuttui.
Yliopistojen opetussisällöt muuttuivat.
Uskonnollinen kritiikki vaikutti astrologian asemaan.
Astrologian poliittinen käyttö aiheutti ongelmia.
Ja eliittien kiinnostus sekä suojelu alkoivat siirtyä muualle.
Historiantutkija Michelle Aroney on kuvannut astrologian marginalisoitumista nimenomaan pitkänä prosessina, jossa aikaisemmin merkittävä oppinut ala ja ammattikunta siirtyivät eurooppalaisen kulttuurin marginaaliin.
1700-luvulle tultaessa astrologit olivat pitkälti kadonneet yliopistoista, hoveista ja muista instituutioista, joissa he olivat aikaisemmin toimineet.
Samalla historiantutkimuksessa on kyseenalaistettu vanhaa, suoraviivaista kertomusta siitä, että tieteellinen vallankumous vain saapui ja astrologia hävisi, koska rationaalisuus voitti taikauskon.
Todellisuus näyttää olleen huomattavasti sotkuisempi – ja minusta juuri siksi paljon kiinnostavampi.
Ja lopulta astrologiasta tuli… horoskooppeja?
Tässä tapahtuu ehkä astrologian historian suurin imagomuutos.
Oppinut astrologia menetti institutionaalisen asemansa.
Mutta astrologia itse ei kadonnut.
Se jatkoi elämäänsä muun muassa almanakoissa, kansankulttuurissa ja erilaisissa esoteerisissa virtauksissa. Myöhemmin se koki uusia heräämisiä, ja modernina aikana kehittyi myös psykologisempi astrologia.
Samalla massamedia teki astrologialle jotakin todella merkittävää:
se yksinkertaisti sen.
Kokonaisen syntymäkartan sijaan ihmiselle voitiin antaa yksi merkki.
Aurinkomerkki.
Yhtäkkiä astrologia oli helposti kulutettavaa.
Ei tarvittu tarkkaa syntymäaikaa, huoneita, hallitsijoita, aspekteja tai kokonaisen kartan synteesiä.
Tarvittiin syntymäpäivä.
Ja sitten voitiin kirjoittaa:
“Näin Skorpioni rakastaa.”
Ei ehkä ole ihme, että jos tämä on ihmisen ainoa kosketus astrologiaan, koko järjestelmä vaikuttaa aika… kevyeltä.
Mitä astrologiasta katosi matkalla?
Tämä on minusta paljon kiinnostavampi kysymys kuin:
Uskotko astrologiaan?
Kun joku sanoo, ettei usko astrologiaan, haluaisin nykyään melkein kysyä:
Mitä tarkoitat astrologialla?
Tarkoitatko muinaisen Mesopotamian taivaallisten merkkien järjestelmää?
Hellenististä syntymäkartta-astrologiaa?
Keskiajan luonnonfilosofiaa?
Renessanssin lääketieteellistä astrologiaa?
Modernia psykologista astrologiaa?
Vai sitä kolmen rivin horoskooppia, jonka luit joskus naistenlehdestä?
Ne eivät ole sama asia.
En myöskään ajattele, että astrologian pitkä historia todistaisi sen olevan totta.
Vanhat jutut voi aivan hyvin olla väärässä.
Mutta historian tunteminen paljastaa, kuinka kummallinen nykyinen keskustelumme astrologiasta oikeastaan on.
Olemme ottaneet tuhansia vuosia kehittyneen, useiden kulttuurien läpi kulkeneen, aikanaan astronomiaan, matematiikkaan, filosofiaan, lääketieteeseen, uskontoon ja politiikkaan kietoutuneen järjestelmän – ja kutistaneet sen kulttuurisessa mielikuvituksessamme kahteentoista persoonallisuustyyppiin.
Ja sitten keskustelemme siitä, onko se uskottavaa.
Ehkä ennen kuin astrologian hyväksyy tai hylkää, olisi kiinnostavaa edes tietää, mitä ollaan hyväksymässä tai hylkäämässä.
Minulle astrologia ei ole uskon asia
Minulle astrologia ei ole ensisijaisesti uskon asia.
Se on symbolikieli.
Planeetat, merkit, huoneet ja niiden väliset suhteet muodostavat kokonaisuuden, jonka merkitys syntyy siitä, miten symbolit suhteutuvat toisiinsa – ja lopulta siitä, mitä tapahtuu, kun tätä karttaa peilataan oikeaan, elettyyn elämään.
Mitä enemmän astrologiaa opiskelen, sitä vähemmän minua oikeastaan kiinnostaa kysymys:
“Uskotko astrologiaan?”
Paljon kiinnostavampia ovat kysymykset:
Miksi tämä symbolikieli on säilynyt tuhansia vuosia?
Miksi sen asema on muuttunut historiassa niin radikaalisti?
Ja mitä ihmettä sillä oikeastaan voidaan nähdä?
Oliko astrologian syrjäytyminen vain seurausta uuden tieteen kehittymisestä – vai liittyikö siihen myös kamppailua siitä, kuka sai määritellä, millainen tieto oli hyväksyttävää?
Mutta se on jo kokonaan toinen kaninkolo. 🐇🕳️
Haluatko nähdä, mitä astrologia näyttää sinusta?
Jos astrologia kiinnostaa, mutta et ole kiinnostunut muutaman lauseen horoskooppikuvauksista, olen kehittänyt oman tapani tarkastella syntymäkarttaa.
Tietoisuuden astrologia™ tarkastelee syntymäkarttaa tietoisuuden karttana: ei muuttumattomana kohtalona, vaan symbolisena ja psykologisena peilinä sille, miten sisäiset voimamme voivat ilmetä esimerkiksi psyykessä, kehossa, hermostossa, elinvoimassa, ihmissuhteissa ja elämänsuunnassa.
Lähteitä ja lisälukemista:
The Cambridge History of Science: Astrology – astrologian asemasta keskiajan ja varhaismodernin Euroopan oppineessa kulttuurissa.
Michelle Aroney: Reassessing the Marginalization of Astrology in the Early Modern World – erittäin kiinnostava katsaus siihen, miksi vanha “tiede syrjäytti astrologian” -selitys on liian yksinkertainen.
Medicine and the Heavens in Padua's Faculty of Arts, 1570–1630 – astrologian, lääketieteen ja luonnonfilosofian suhteesta.
Patronage, Cultural Politics, and the Marginalization of Astrology in Seventeenth-Century France – astrologiasta, politiikasta, vallasta ja Jean-Baptiste Morinista.
Kommentit